perjantai 4. syyskuuta 2015

Syksyinen ulkoilusää

Hei! Eilen oli ihana alkusyksyn sää: pilvistä, mutta muuten ihana ulkoilusää. Ulkoiluvaatteet päälle, kumisaappaat jalkaan ja metsään. Oli hiljaista. Varvikossa näkyi punaisia ja sinisiä marjoja. Maassa keltaisia, ruskeita ja punaisia lehtiä. Metsä tuoksui syksylle. Sielu lepäsi. Aika pysähtyi. 


Poimin puolukoita. Saalis jäi yhteen poimurilliseen. Kaikki puolukat eivät olleet vielä ihan kypsiä, jotkut jopa ihan raakoja. Harmitti heittää puhdistaessa suuri määrä raakoja pois. Täytyy vielä malttaa odottaa niiden kypsymistä. Puolukoita on runsaasti ilmeisesti joka puolella maatamme. Ehdimme kerätä niitä vielä myöhemmin. 



aamunkajo1.blogspot.fi

Siirryin keräilemään mustikoita. Kirjaimellisesti keräilemään, koska entisiltä jäljiltämme löytyi vielä jälkeenpäin kysyneitä, isojakin mustikoita. Keräilemisessä oli löytämisen riemua. Keräileminen kuvaa minulle myös rauhallista ja kiireetöntä tekemistä. Mustikoita tuli kerättyä muutama litra hyvin ihanien fiilisten kera. Tavoitteena oli saada syöntimarjoja aamupalaa ja jälkiruokaa varten sekä mustikkapiirakkaan. 


aamunkajo1.blogspot.fi

Slurps, herkullista tuli. 


aamunkajo1.blogspot.fi

aamunkajo1.blogspot.fi

aamunkajo1.blogspot.fi


Nautitaan syksyisestä viikonlopusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti